Sophia Backlund
SB Dressage Ab Oy
"The more I learn, the more I realize how much I don't know"

Sivut

onsdag 23 mars 2016

Pienet mutta kuitenkin suuret edistykset, this is why I love to do this!

Tänään oli ehdottomasti paras ratsastuskerta Pixun kanssa tähän mennessä. Oi näitä ihania pienia, mutta isoja, edistysaskeleita! Lauantaina yritin vaatia Pixulta vähän enemmän, sitä että sen pitää kantaa itseään oikeassa kierroksessa eikä kaatua oikean lavan ja pohkeen yli, ja tämä oli lauantaina sille aika haastavaa. Laukassa yritin laukata myös vähän suoraan eteen, ettei se vaan opi laukkaamaan ympyrällä kun siinä se kuitenkin aina vähän kallistuu. No tämäkin oli tosi vaikeaa lauantaina, aina kun piti mennä suoraan eteen sen sisälapa karkas totaalisesti ja se kaatui sisälle eikä päässyt suoraan eteen.

(C) Heidi Järvi


Sunnuntaina kun Tina hyppäs, se sai sen laukkaamaan suoraan eteen, ja tänään me mentiin monta kierrosta molempiin suuntiin laukassa suoraan eteen, siis niin että hevonen oikeasti oli SUORA ja tasapainossa! Jee, mahtavaa!! Muutenkin se oli todella hyvällä tuntumalla alusta loppuun asti. Ainoastaan kerran lähti vauhti kiihtymään liikaa ja jouduin pysäyttämään sen seinään :P Tämän teen ihan vaan sen takia että en halua vetää sitä edestä kun se on niin herkkä suusta. Niin mieluummin teen näin. Se vähän innostuu välillä ja sitten kun vauhti kiihtyy liikaa häviää myös tasapaino ja sit se yrittää vähän karata alta pois, mutta pahentaa silloin vaan tilannetta entistä enemmän..

Eilen ja toissapäivänä ollaan pidetty kävelypäivät, ma:na Pixu kävi metsässä ja eilen käytiin sitten vähän asuinalueella ihmettelemässä. Todella fiksu hevonen, kävelee kiltisti vieressä eikä tee mitään, vaikka parit postilaatikot olivat vähän pelottavia :P mutta niittenkin lähelle se sitten uskalsi mennä rohkeasti ja huomasi sitten että ne ei olleet mitään mörköjä. On tosi hyvä käydä näin kävelyttämässä uusissa paikoissa ja tutustua hevoseen tällä tavalla, näkee vähän miten se reagoi jne. Ja Pixulle teki selvästi tosi hyvää kaks lepopäivää putkeen, taidan pitää näitä useammin. Levossa ne lihakset kuitenkin kehittyy, ei saa unohtaa kuinka tärkeää palautus on lihaksille, ja pääkopalle!!

joku ihme aurinkoläikkä tuli tuohon kaulalle, sillä ei oikeasti ole tommosta palloa tuossa :D

8 kommentarer

  1. Hei ihan mahtavaa, kun jaksat päivitellä kuulumisia näin useasti! Ihana seurata sun heppojen kehitystä, teet niin upeeta työtä niiden kanssa. Sun blogia lukiessa saan usein omiinkin treeneihin puhtia :) Tosi hieno ulkoasu tällä blogilla muuten! Keep up the good work!

    SvaraRadera
  2. Åh vad fina ni är! Ser att Pixu har ett rundsytt träns, vart kommer det ifrån? :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tusen tack :) Tränset är beställt från holland, märket är Premiera :)

      Radera
  3. Uskon että pääsette vielä pitkälle!

    -Tia

    SvaraRadera
  4. se on nii hieno! kiinnostais muuten lukea postausta pixun ruokinnasta ja siitä miten se esim eroaa hiltonin ruokinnasta vai onko niillä sama yms. ihana kun jaksat postailla in usein ja kirjotat niiin mielenkiintosesti!

    älä ikinä lopeta bloggaamista;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos :) pixu syö puurot suurinpiirtein samaa kuin Hilton (lese,pellava,greenline,kalkki,suola) mutta pixu syö massankasvatukseen marstallin cornmysliä, ja Hilton Krafft sportia :) molemmat syö myös kauraa :)

      Radera