31 aug. 2014

Taas ihan käsittämätön fiilis!

Tämä kausi on ollut ihan uskomaton, ja tämä Joukkue-SM voitto oli todellakin ihan mieletön juttu. Ja mitä parasta oli se että me tehtiin se yhdessä, joukkueena.




Koko viikonloppu oli ihan superhauska ja ikimuistoinen. Me oltiin vuokrattu iso hirsimökki meren rannalla noin 6km kisapaikasta ja koko joukkue asui siellä. Oli tosi kiva viettää vähän enemmän aikaa muitten kanssa, kun muuten näkee melkeen vaan kisoissa.

Zebbe sen sijaan ei ole tehnyt oikeastaa yhtä ainutta oikeen hyvää rataa :/ Hyvin mahdollista että 9 tunnin matka torstaina on tehnyt jotain, koska se on jostain selvästi jumissa (Onneksi Pätsi tulee huomenna hieromaan sen niin eiköhän se jumi löydetä). Se nojas ihan täysillä vasemmalle mun jalkaa vasten ja protestoi kun pyysin sitä pohkeella kantamaan itseään vasemmalta puolelta. Ei vaan suostunut ja oli tosi ärsyyntynyt.

Se ei IKINÄ näin tee ja yritin sitten parhaani mukaan saada se kantamaan itseään mutta ei oikeen onnistunut. Joten olin todella iloinen että kuitenkin selvittiin tuloksellisesti noinkin hyvin joukkue-kisassa, olin radan jälkeen todella pettynyt meidän suoritukseemme. Ravi- ja käyntiohjelma ei ollut hyvä, mutta onneksi Zebben laukka on niin laadukas että se pelastaa tosi paljon.

Ensi viikonloppuna on Emile Faurien klinikka mutta tässä viikolla en meinaa tehdä muuta kun maastoilla, juoksuttaa ja ehkä vähän hypätä Zebbellä, sitten pidetään klinikan jälkeen taas pieni paussi kovasta treenistä , se on sen ansainnut!! :)







Joukkeestamme Jenni teki aivan superhienon radan ja pisti meidän 2% johtoon. Sekä minulla että Jassalla tuli radalla rikkeitä joten se kulta tuntui kyllä vieläkin paremmalta, että me silti onnistuttiin voittamaan vaikka ei kaikilta tullut virheettömiä suorituksia!

Kyllä nämä Joukkue-SM:ät ovat vuoden kivoimmat kisat, kun pääsee kerrankin kisaamaan yhdessä eikä toisiaan vastaan :P Vaikka kyllä me aina silti kannustetaan toisiamme, mutta olihan tämä ihan eri juttu kuitenkin. Odoteltiin viimeisiä tuloksia tallissa, meitä oli varmaan 6-7 henkilöä tallin käytävällä kaikki puhelimet tai ipadit kädessä päivittämässä equipea koko ajan. Tuntui että kesti ikuisuuden saada ne viimeiset tulokset ja sitten kun ne vihdoin tuli ja me tajuttiin että voitettiin niin kaikki vaan hyppäs toistensa syliin ja itkettiin onnesta. Oli se niin mahtavaa! Meidän pieni seura Pohjanmaalta!

SUURI kiitos vielä meidän huipputiimille Jennille, Nikelle, Jassalle, Markolle, ja taustajoukoille Pirjolle joukkueenjohtajana, Natalie, Caro, ja Janne hevosenhoitajina ja kuskeina ja tukijoukkoina. Oli kyllä huisin hauskaa enkä malta odottaa ensi vuoden joukkuekisoja taas!

Ja kiitos vielä Natalielle upeista kuvista:







Meidän seura otti vielä kaksoisvoiton avoimesta Va A-luokasta, Jenni & Nicke ykkösinä, minä ja Zebbe kakkosina :)








Pitää oikeen tarkistaa mitali :P






30 aug. 2014

Suomen Mestareita ollaan!!!



Sanattomaksi vetää, meidän huippuseura ja huippu tiimin jäsenet!! Kiitos Jassa,Marko,Jenni, Nicke ja suurin kiitos mun rakkaalle Zebbelle <3

27 aug. 2014

Pakkauslista kisoihin

No joo, tätä postausta onkin toivottu jo useampaan otteeseen, en vaan ole saanut aikaseksi koska ajattelin että mun pitää kuvata jokainen tavara minkä otan mukaan. Totesin tänään kun pakkasin että se olisi aika hankalaa kun mulla on niin paljon tavaraa aina mukana :D

Mutta parit kännykkäkuvat sain silti otettua että saadaan vähän eloa tähän pakkauslistaan. Jos aloitetaan mun varusteista, ja nyt mainitsen siis vaan ne oleelliset ( hammasharjat sun muut päivänselvät asiat jäävät pois). Mutta siis mitä nimenomaan kisoihin on tärkeää ottaa mukaan:

Ratsastajalle:

- Kypärä ( jos on vet-check ja sitten myös iltaratsastusta varten jos ratsastan hevoset illalla kun tullaan kisapaikalle)
- Frakki / Kisatakki
- Silinteri & nutturaan tarvittavat kamat ( donitsi, pinnit, hiuslakka, yms)
- Plastrong & Plastrong-neula
- Kisapaitoja ( otan aina yhden kisapaidan per kisapäivä, eli jos kolmen päivän kisat, 3 kisapaitaa jne)
- Kisahousuja (näitäkin aina jokaiselle päivälle uudet, kun menevät helposti likaisiksi, ja yhdet varahousut aina hyvä olla mukana)
- Tavalliset ratsastushousut, sadehousut jotka voi vetää ratsastushousujen päälle heti startin jälkeen & ennen (tai lökärit jotka myös mukavat vetää kisahousujen päälle ja ovat mukavat pitää kotimatkalla autossa päällä )
- Treenisaappaat sekä kisasaappaat & kannukset & kumisaappaat
- ratsastushanskoja, sekä valkoisia (vähintään 2 paria) että tummat, talutusta, lastausta yms varten.
- Verkkaan HV-polon rannekello, jonka olen saanut sponsoreiltani FCH , se on myös vedenkestävä joten voi hyvin pitää päällä vaikka sataa vettä :)

HV Polon rannekello

Hevosille:

- Satula, vyö, romaani ( Zebbelle), valkoisia huopia väh yks per startti, ja tumma huopa
- Kanget & suitset talutusta varten, numerolaput jokaiseen päitseen erikseen ( ei tarvitse vaihdella)
- Juoksutusliina ja riimunvarret
- Nahkainen riimu kuljetukseen, toinen riimu talliin ja pesuun ( + varariimu)
- Loimet aina vuodenajan mukaan ( esim talliloimi, kuivatusloimi, alkukävelyyn hienompi kisaloimi) & Bucas Rain Protector loimi on aina mukana jos sataa.
- Medimagnetin tallisuojat, ne ovat aina Zebbellä päällä yön yli joka jalassa.
- Verkkasuojat (valkoiset) ja toiset tummat suojat aamukävelyä varten. Bootsit, valkoiset ja mustat. Pintelit (valkoiset) ja pintelipatjat.
- Omat heinät ja rehut. Väkirehut annostelen valmiiksi pieniin pusseihin, siitä on helppo vaan kaataa pussin sisältö suoraan rehuämpäriin eikä tarvitse ottaa kaikkia purkkeja erikseen mukaan.
- Letitykseen kuminauhat, letityskampa, neula ja sakset.
- Puhtaita sieniä varuste ja hevosen pesuun, pyyhkeitä myös useita. 
- Rehuämpärit + ylimääräisiä ämpäreitä pari.
- Lämpömittari
- B vertigon karsinaverho & karsinavahti
- Loimiteline karsinan oveen mihin voi ripustaa märät varusteet kuivumaan
- Suitsi/riimuteline karsinanoveen.
- Equilinen karsinalaukku, mihin saa hyvin esim tallisuojat aina laitettua.
- Hevospassit!! Mistä näkee rokotukset.
- Maskotit! :)


Babyöljy turpaa ja silmänympärystä varten, Hoof Polish kavioille, Baby Wipes putsaamaan oikeastaan kaiken, varusteet sekä hevosen turvan & silmät. 

Sain myös Björndahlin liikkeestä Kokkolasta testiin nämä kaksi tuotetta, kerron näistä myöhemmin lisää!

korvahuput ovat kaikki tummansinisiä, sopivat mun frakkiin sekä kisatakkiin.

Kisakaapissa ovat aina monet eri kiillotusaineet. Arnikaa ja linimenttiä en käytä enää ollenkaan, ne ovat vaan jääneet tuonne. Käytän Medimagnetin suojia ja Back on Trackin suojia mieluummin.

Iso B Vertigon laukku johon mahtuu hyvin loimia, suojia,pinteleitä yms. 


Kisakaappini. Tämä on ihan liian pieni, pitäisi saada poikaystäväni asialle ja rakentaa minulle mahdollisimman iso kaappi, niin että se kuitenkin mahtuu traikun satulahuoneeseen :)


Tässä nyt ainakin pieni osa siitä mitä otan aina mukaan kisoihin. Varmaan tuosta jäi vielä jonkin verran pois mutta kaikkea ei voi muistaa tässä tietokoneen äärellä :)

Joukkue-SM:ät lähestyy!




Eilen saatiin Zebben kanssa Tiina Meiseriltä osteopatista hoitoa, ja mä olinkin loppuillan ihan superväsynyt! Olin tällä kertaa enemmän vino kuin viimeksi, oikea hartia ylempänä ja oikea lantio edempänä :/ ei ihme että selkä ollut kipeenä. 
Tiina kyllä saa ihmeitä aikaan sillä tänään kun heräsin alaselkä oli ihmeen hyvässä kunnossa! Kun yleensä aamulla mulla on tosi kipeä alaselkä. 
Zebbelläkin oli enemmän kireyttä ristiselän oikealla puolella, mutta ei mitään pahaa, sellasta mikä nyt tulee kun tuolla tasolla treenaa ja kisaa.

Tein varmaan hyvän päätöksen ratsastaa sitä vaan rennoksi tässä ennen SM:ejä. Tänään käydään ihan pikkuhölkällä vaan sillä huomenna on pitkä matka tiedossa, 525km Harjuun!

Perjantaina ratsastetaan avoin PSG, ja lauantaina joukkuekilpailussa va B junnujen joukkueohjelma ja sitten vielä avoin va A, nuorten esiohjelma. 

Tänään olis sitten pakkailua ja pesua tiedossa. Hiltonilla ratsastan tänään vielä kunnon treenit ja huomenna aamulla jumppaan sen vaan. Ja sunnuntaina jatketaan senkin kanssa sitten treenejä. Hilton jää kotiin taas kun en halua rasittaa sitä noin pitkällä matkalla vielä kun tiedän että se on sille vielä liian rankkaa. Meillä onkin 2 vkon päästä sitten kisat, mihin Zebbe ei pääse ;)

25 aug. 2014

Treenit sujuu!

Hilton oli loppuviikon todella outo, nyt vähän epäilen että se oli mennyt vähän jumiin kun ollaan menty niin paljon piruettilaukkaa ja liian vähän isoa laukkaa vaan eteen. Joten lauantaina ratsastin sitten alkuverkassa hetken vaan isoa laukkaa suoraan eteen, ja saman tein vielä loppuverkassakin, niin että se venytti tosi pitkälle kaulalle eteen ja alas. Eilen sillä oli vapaapäivä ja tänään jatkoin harjoituksia.

Oli heti alkuun paljon vetreämmän ja letkeän oloinen ja liikkui mielellään eteen. Tein saman jutun tänään, ratsastin paljon vaan isoa laukkaa ympäri maneesia, niin että se ottais mahdollisimman pitkät askeleet takajaloilla ja venyttäis ylälinjan mahdollisimman paljon.

Sitten kun tämä sujui hyvin harjoiteltiin taas vähän piruettilaukkaa mutta ihan vaan pari askelta, josta ratsastin taas eteen, ja taas takaisin piruettilaukkaan. Eli tosi paljon siirtymisiä laukan sisällä. Ravissa tehtiin avoja, vastataivutuksia ja sulkuja. Sujui hyvin ja ravi tuntuu todella kivalta nyt.






Zebben puunasin hienoksi kun meidän paikallinen lehti tuli tekemään haastattelun joukkue-SM:iä ajatellen. Huomenna pitäis sitten olla lehdessä joku pikku juttu. Jännittää SM:ät tosi paljon kun joukkueena on aina ne joukkuekaverit mitä ei halua pettää. Mutta meillä on todella vahva ja hyvä joukkue joten hyvillä fiiliksillä mennään, tärkeintä että on hauskaa!

Zebben olen ratsastanut todella rentona vaan ja mahdollisimman pyöreäksi, selkä ylös. Haluan että se antaa 110% periksi niskastaan jotta selkää pääsee hyvin ylös. En ole laittanut siihen mitään painetta vaan ollaan menty oikeen pientä hölkkäravia vaan. Tänään kokeilin vähän pistää taas raviin painetta hetken aikaa ja hyvältä tuntui. Huomenna tehdään vähän enemmän töitä ja vähän linjoja joukkueohjelmasta, mutta vaan jos saan sen ensin oikeen rennoksi ja kunnolla läpi.

Huomenna saadaan myös Zebben kanssa molemmat osteopaatin hoitoa, ja se tulee todella tarpeeseen kun mulla on taas selkä kipeänä. Siitä lisää sitten huomenna :)


Tässä Zebben "jälkeen" kuva...

... ja tässä "ennen" :P toi sen loimi sopii hyvin sen väriin kun se on oikeastaan joka päivä kun tulen tallille, ihan keltanen :D

Hilton aina niin innoissaan hörisee ja tulee portille kun se kuulee mut < 3


19 aug. 2014

Emile Faurien klinikka


Tämä postaus tehty yhteistyössä KorK:n kanssa. Kiitos tästä mahdollisuudesta!


Emile Faurie valmentaa Suomen seniori-maajoukkuetta ja nyt meidät on Zebben kanssa kutsuttu mukaan hänen klinikkaan 7.9 joka järjestetään Ruskeasuolla. Odotan tietenkin tätä tosi paljon, uskon ja toivon että saadaan Zebben kanssa hyviä vinkkejä ja työkaluja mukaamme arkitreeniin.

Klinkan järjestää KorK ja klinikkaan voitte ilmoittautua s-postitse osoitteeseen harriet.rosling@rantalainen.fi. Pääsymaksu 30 euroa, KorK:n jäseniltä 25 euroa ja ryhmäalennus 10% (yli 20 hengen ryhmille).

Valmennusraportti



Tusen tack Annu för hjälpen och de fina bilderna < 3 kaikki tämän postauksen kuvat Annun ottamia :) 


Taisi vierähtää sellaiset 6 tuntia tallilla tänään taas... :P Lähdin aamusta valmennukseen, ratsastin ensin Hiltonilla ja se oli kyllä niin onnellinen että pääsi nyt vihdoin mukaan eikä sen tarvinnut jäädä kotiin yksin.



Se oli myös ratsastaessa tosi kiva, vähän vielä hidas pohkeelle mutta on kyllä parantunut tosi nopeasti tässä viime päivien aikana. Sai kehuja Maschalta mikä on aina kiva :)













Harjoiteltiin laukassa ympyrällä avoa ja sulkua ja kokoamista ja eteenratsastusta. Teki Hiltonille hyvää kun se vähän haluaa jäädä liikaa paikalleen laukassa nyt kun ollaan taas treenattu piruettilaukkaa enemmän. Ravissa tehtiin avoja ja sulkuja uraa pitkin ja siinäkin sen pitäisi odottaa enemmän takajalkojen päällä.

Tässä pieni videopätkä ravityöskentelystä:



Zebben kanssa mulla oli yksityistunti ja harjoiteltiin ihan perusjuttuja ravissa, että saisi sen pyöreämmäksi ja paremmin selän yli, tehtiin avoja ja sulkuja minkä sisällä mun piti siirtää käyntiin ja sitten taas raviin. Laukassa harjoiteltiin piruetit ja se on just se mitä meidän pitää harjoitella. Piruetit sujuivat tänään oikeen hyvin jopa :)

Sain vähän neuvoja että mitä voisin vielä kürissä muuttaa, ja Zebbekin sai kehuja siitä että se näyttää nyt oikeen hyvältä :) Joten summa summarum mun pitää Zebben kanssa nyt yrittää saada se vaan pyöreämmäksi edestä ja enemmän selän yli ja läpi. Hiltonin kanssa nopeutta takajalkoihin ja enemmän kokoamista :)



Tää herra tekee mut niin onnelliseks < 3